keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Suomen kansalliseläimet ja -kasvit

Ensi viikon tiistaina, 6.12., on Suomen itsenäisyyspäivä. Sen kunniaksi aiheena oli Suomen kansalliseläimet ja -kasvit.
Tehtävä:
Suomen kansalliselaimet ja -kasvit
(avaa linkki)

perjantai 25. marraskuuta 2011

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Jouluaskartelua

Joulu- ja muuhunkin askarteluun on kiva käyttää kaikenlaisia kierrätys- ja pakkausmateriaaleja, jotka muuten joutuisivat täyttämään roskapussia. Kauneimmat lahjapaperit kannattaa säästää askartelua varten. Niillä voi päällystää kortin tai niistä voi leikata kuvia koristeeksi. Kortin pohjaksi käy kaikenlainen kierrätyskartonki. Rautakaupoista ja sisustusliikkeistä voi kysyä käytöstä poistettavia tapettikirjoja. Myös kangastilkuista voi leikata kuvioita. Kenkäkaupasta saa aivan ilmaista silkkipaperia. Ja tietysti myös kenkälaatikoita, joista voi tehdä hienoja lahja- tai säilytysrasioita. Vanhoista lehdistä kannattaa leikata mieluisimmat kuvat. Tekstiä ja kirjaimia voi käyttää koristeluun. Myös langanpätkistä, käytetystä lahjanarusta, napeista ja kaikenlaisesta pikku sälästä voi loihtia kivoja askarteluja. Luonnosta voi kerätä käpyjä, risuja, kiviä yms.

Kerhon joulupajassa askarreltiin tänään:

Kortteja
Tarvikkeet: kartonkia, vanhoja joulupapereita ym. kivoja kuvia, tapettia, kaikenlaista pientä koristetta, mitä nurkista löytyy, kuvioleikkurilla leikattuja pieniä sydämiä, tähtiä ym., liimaa, sakset

Käpytonttuja
Tarvikkeet: männynkäpy, paperimassapallo, punaista kangasta/huopaa/kreppipaperia, punaista askartelupunosta, villaa, lankaa tai jotain muuta hiuksiksi sopivaa ainesta, liimaa, tussi
Muotoile askartelupunoksesta tontulle jalat ja kädet. Liimaa paperimassapallo pääksi ja kiinnitä siihen liimalla esim. huovutusvillaa hiuksiksi. Tee huovasta tai kankaasta tonttulakki ja liimaa se kiinni päähän. Piirrä tontulle silmät ja suu. Jos haluat laittaa tontun kuuseen koristeeksi, kiinnitä siihen vielä ripustuslanka.

Paperitähti
Tarvikkeet: kirjastosta poistettuja vanhoja kirjoja tai värikkäitä mainoksia tai jotain kierrätyspaperia, liimaa, sakset, pätkä lankaa ripustamiseen
Kuvallinen ohje löytyy esim. täältä: http://hippana.vuodatus.net/page/Paperitahti

Havukranssi
Pekka oli tehnyt meille oljesta kranssinpohjia. Jossain oli kaadettu kuusi, ja siitä oli jäänyt tähteeksi havuja. Havuista leikataan sopivia pätkiä pieniksi nipuiksi, joista sitten aletaan rakentaa kranssia pohjan päälle. Havuniput kiinnitetään metallilankaa kiertäen olkikranssiin. Lopuksi tehdään vielä ripustuslenkki. Havukranssin voi koristella sopivilla luonnonmateriaaleilla, esim. kävyillä tai kiertää ympärille nauhaa.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Punatulkku, käpytikka, varis, harakka, varpushaukka...

Tänään tutustuttiin eläimiin koulun vitriinissä olevien täytettyjen eläimien avulla. Katselimme eläinten tuntomerkkejä ja mietimme, millaista ruokaa eri eläimet syövät. Kaikki saivat kertoa omia luontohavaintojaan viikon varrelta. Ulkona leikittiin "Kuka pelkää hiirihaukkaa".

Jouluaskartelupajassa tehdään kortteja, koristeita ym. jouluisia juttuja. Myös vanhemmat ja sisarukset ovat tervetulleita askartelemaan. Kerhon jälkeen voi jäädä tekemään havukransseja. Luokkatila on varattu klo 20 asti, joten mukaan ehtii myöhemminkin. Kranssipohjia voi ostaa myös kotiin.

Ensi sunnuntaina 27.11. on museokorttelissa perinteinen adventin joulunavaustapahtuma klo 12-18. Vaahteratalon luontopuodilla on tarjolla glögiä ja piparkakkuja. Kerholaisille on myös pienimuotoista yrittäjyyskasvatusta: laitamme jouluaskarteluja myyntiin, ja kerholaiset voivat auttaa järjestämisessä ja myynnissä. Mahdollisilla myyntituotoilla hankimme jotain kivaa. Jos olet kiinnostunut osallistumaan joulutapahtumaan, ilmoittaudu Päiville.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Aineettomat lahjat

Tavaroiden valmistus, käyttö ja hävittäminen aiheuttavat aina ympäristövaikutuksia. Aineeton lahja on jokin palvelu tai palvelus, johon ei liity tavaravuorien kasvattamista. Se kuluttaa luonnonvaroja vähemmän kuin tavaroiden valmistus. Aineeton lahja tarkoittaa siis lahjaa, joka on jotain muuta kuin tavaraa, esimerkiksi lupaus auttaa tietokoneen kanssa, kokata ateria, pestä ikkunat, kastella ystävän kukat hänen lomansa aikana, ulkoiluttaa koiraa tai viedä lahjan saaja jollekin mukavalle retkelle tai vaikka elokuviin. Hauskojen ja hassujenkin lahjaideoiden keksiminen on mukavaa, ja vielä mukavampaa on toteuttaa lahja yhdessä jonkun tärkeän ihmisen kanssa. 

Aineettomat lahjat ovat hyvä keino säästää luonnonvaroja ja vähentää jätteiden määrää.  Lisäksi aineettomat lahjat ovat usein helppoja valita. Kirjan, koriste-esineen tai vaatteen ostaminen toiselle ihmiselle on hankalaa, mutta useimmat ihmiset ilahtuvat lipuista johonkin tapahtumaan, elokuvaan, museoon tai vastaavaan, lupauksesta auttaa tai järjestää jokin elämys.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Hämärää puuhaa

Talviaika on alkanut. Luontokerhokin oli tällä kertaa sangen hämärissä olosuhteissa. Ehkä oli hieman hauskaakin olla pimenevässä illassa. Aluksi kuitenkin istutimme kukkasipuleita Vaahteratalon pihaan odottamaan ensi kevättä. Viimeisetkin kerholaiset saivat nakuteltua omat linnunpönttönsä. Muutama pönttö laitettiin myös Vaahteratalon pihapuihin. Laitoimme ensimmäisen ruokintalaitteen odottamaan talven lintuja. Lopuksi leikimme viime kerralla opittua hippaa, johon pimeys antoi oman lisänsä.