keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Hyvää pääsiäistä!

Tällä viikolla on pääsiäinen. Askartelimme kerhossa pääsiäiseen sopivan yllätyspiilon, joka ei ollut yllätysmuna vaan... yllätysmunakenno. Sinne voi piilottaa makeisia ja vaikka jonkin aarteenkin.

Herneenversot olivat kasvaneet kovasti, ja maistelimme niitä. Aioimme laittaa myös paprikoita kasvamaan, mutta aika riensi askarrellessa niin, että paprikan siementen kylväminen jäi seuraavaksi kerraksi. Ahkerimmat askartelijat tekivät pääsiäiseksi myös munakupit Angry Birds -tyyliin. Lampaanvillasta tehtiin pehmeitä keltaisia tipuja, jotka voi laittaa somistamaan vaikka pääsiäisruohoa.

Pääsiäisen luontovinkki:

Pajunkissa on pajun kukinto. Pajut kukkivat aikaisin keväällä. Yhteen pajunkissaan tulee monta pientä kukkaa, jotka ovat hyvin tärkeä ravinnon lähde monille aikaisin keväällä liikkeelle lähteville selkärangattomille eläimille. Jos pajunkissojen antamaa ravintoa ei olisi tarjolla, moni perhonen ja muu pikku eläin kuolisi keväällä nälkään. Muistetaan siis jättää myös niille ruokaa, kun käydään hakemassa pajunkissoja pääsiäiseksi. Suomessa kasvaa noin 20 eri pajulajia. Kaikkiaan maailmassa on noin 300 eri pajulajia. Paju kasvaa nopeasti ja leviää helposti. Pajusta voi tehdä sekä koristeita että käyttöesineitä. Oletko tehnyt pajupillin? Pajusta saadaan myös lääkettä.

Mukavaa pääsiäislomaa kaikille! Muistakaa tehdä luontohavaintoja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti